Kaikilla yhtiöillä on historiansa, Zildjianin tarina alkaa v. 1623
Zildjian on armeniaa ja tarkoittaa "symbaalintekijää". Nimi annettiin 1600-luvulla konstantinopolilaiselle alkemisti Avedikselle. Yrittäessään valmistaa keinotekoista kultaa hän tuli sekoittaneeksi lejeerinkiinsä kuparia, tinaa ja hopeaa. Kultaa siitä ei ikinä syntynyt, mutta Avedis huomasi lejeeringin loistavat sointiominaisuudet. Hän päätti luovuttaa ja alkoi valmistaa symbaaleita.
Avedis saavutti uudessa tuotannossaan merkittävästi parempaa menestystä kuin alkemiassa. Hänen symbaalinsa levisivät ympäri Konstantinopolia ja uuden ainutlaatuisen kupari-tina-hopeaseoksen reseptin hän antoi siirtyä perimätietona lapsilleen, jotka jatkoivat perheyrityksen toimintaa.
300 vuotta myöhemmin perheen pään nimi oli jälleen Avedis (Avedis ensimmäisen pojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanoika). Tämä Avedis muutti USA:han vuonna 1908. Kun tuli hänen vuoronsa ottaa perheyritys johtoonsa, hän päätti siirtää symbaalinvalmistuksen uuteen kotimaahansa, tarkemmin Bostoniin. Avedis oppi tuntemaan useimmat sen ajan tunnetuimmat rumpalit. Erityisen hyvä ystävä hänestä tuli Gene Krupan kanssa, joka toi musiikkiin paljon uusia ideoita ja antoi suunnan modernille rumpujen soitolle. Gene mm. jakoi tahdit symbaaleilla, kun ne ajan tavan mukaan ilmaistiin virvelillä.
Yhteistyössä ajan rumpaleiden kanssa Zildjian tuli kehittäneeksi joukon eri tyyppisiä symbaaleita, jotka tänään ovat itsestään selviä. Ride- crash-, hihat- ja splash-symbaalit - kaikki ne ovat alkujaan Avediksen nimeämiä.
Zildjian onkoko ajan kehittänyt uusia symbaalityyppejä, valmistusmenetelmiä ja materiaaleja. Tässä työssä merkittävän panoksen antavat ammattirumpalit ja lyömäsoittajat. Zildjianin asema maailman johtavana symbaalimerkkinä perustuu ja jatkuu vanhan Avediksen metalliseokseen ja käsityötaitoon joka periytyy neljän vuosisadan takaa.
Tuoteperheet Zildjian
Kaikki tuotteet Zildjian
-
Zildjian 21'' A Ultra Hammered China
21'' A Ultra Hammered China
Tuotenumero 1039508Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€458,00Osta -
Zildjian 400th Alchemy Tee - X-Large
400th Anniversary Alchemy Limited Edition T-paita. X-Large.
Tuotenumero 1081280Tilapäisesti loppu
€39,00Osta -
Zildjian 400th Alchemy Tee - Large
400th Anniversary Alchemy Limited Edition T-paita. Large.
Tuotenumero 1081279Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€39,00Osta -
Zildjian 400th Anniversary Ltd Snare Drum
400th anniversary Zildjian metallivirveli. Limited Edition, 14"x 6.5"
Tuotenumero 1083243Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€4899,00Osta -
Zildjian 15" 400th Anniversary Vault Crash
15" 400th Anniversary Vault Crash
Tuotenumero 1083941Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€1777,00Osta -
Zildjian FX Raw Crash - Large Bell
FX Raw Crash - Large Bell
Tuotenumero 1072310Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€365,00Osta -
Zildjian FX Raw Crash - Small Bell
FX Raw Crash - Small Bell
Tuotenumero 1072311Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€325,00Osta -
Zildjian Graphic T-shirt - Medium
Zildjian Graphic T-shirt - Medium
Tuotenumero 1077133Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€45,00Osta -
Zildjian Graphic T-shirt - X-Large
Zildjian Graphic T-shirt – XLarge
Tuotenumero 1077135Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€45,00Osta -
Zildjian I-Family Essential Plus Cymbal Pack
I-sarjan kolmen symbaalin setti pienempiä symbaaleja
Tuotenumero 1069552Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€329,00Osta -
Zildjian KC0801W Worship Pack
Innovatiivinen ja lämminsointinen neljän symbaalin K Custom-symbaaleja.
Tuotenumero 1051788Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€1222,00Osta -
Zildjian 10" K Custom Special Dry Splash
10" K Custom Special Dry Splash
Tuotenumero 1051701Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€213,00Osta -
Zildjian 14" K Custom Special Dry Hi-hat
14" K Custom Special Dry Hi-hat
Tuotenumero 1051703Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€632,00Osta -
Zildjian 15" K Custom Special Dry Hi-hat
15" K Custom Special Dry Hi-hat
Tuotenumero 1051705Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€666,00Osta -
Zildjian 16" K Custom Special Dry Crash
16" K Custom Special Dry Crash
Tuotenumero 1051706Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€366,00Osta -
Zildjian 17" K Custom Special Dry Trash Crash
17" K Custom Special Dry Trash Crash
Tuotenumero 1051707Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€399,00Osta -
Zildjian 18" K Custom Special Dry Crash
18" K Custom Special Dry Crash
Tuotenumero 1051708Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€438,00Osta -
Zildjian 18" K Custom Special Dry Trash China
18" K Custom Special Dry Trash China
Tuotenumero 1051709Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€458,00Osta -
Zildjian 19" K Custom Special Dry Crash
19" K Custom Special Dry Crash
Tuotenumero 1051710Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€458,00Osta -
Zildjian 19" K Custom Special Dry Trash Crash
19" K Custom Special Dry Trash Crash
Tuotenumero 1051711Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€477,00Osta -
Zildjian 20" K Custom Special Dry Crash
20" K Custom Special Dry Crash
Tuotenumero 1051712Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€489,00Osta -
Zildjian 21" K Custom Special Dry Ride
21" K Custom Special Dry Ride
Tuotenumero 1051713Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€489,00Osta -
Zildjian 21" K Custom Special Trash Crash
21" K Custom Special Trash Crash
Tuotenumero 1051714Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€509,00Osta -
Zildjian K Custom Special Dry Promo Set
Huolella valikoitu K-Custom Special Dry-symbaalipaketti, jossa neljä symbaalia
Tuotenumero 1057399Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€1222,00Osta