Aina perustamisvuodestamme 1972 asti on missiomme ollut suunnitella ja valmistaa soittimia, joiden sointia on ilo kuunnella. Päätimme jo aikaisessa vaiheessa, että piisiru on se kulmakivi, jolle uusien soitinten, uusien sointien sekä kaikenlaisten muusikoiden tarvitsemien laitteiden kehitystyön perusta lasketaan. Johtava asemamme tämän päivän digitaalisten soittimien valmistajien joukossa perustuu pitkälti uusien, innovatiivisten valmistus- ja kehitysmenetelmien käyttöönottoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Monipuolisten, inspiroivien tuotteiden valikoima on meille kunnia-asia. Haluamme tuoda musiikkia ja ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Oltuamme yli 30 vuotta alalla olemme viimeisimpänä uutena alueena ottaneet toimintaamme mukaan multimediatuotteet, sitä kautta olemme saaneet uuden ulottuvuuden konseptiimme; musiikin pitää tulla sydämestä. Kun kyseessä on digitaaliset soittimet ja instrumentit, vain mielikuvitus asettaa rajat. Me jatkamme tuotekehittelyä sekä uusien, aina korkeampilaatuisten soitinten valmistusta. Haluamme levittää, osana maailmanlaajuista Roland-perhettä, parhaalla mahdollisella tavalla musiikin tekemisen iloa sekä toimia korkeatasoisen ja asiantuntevan asiakaskuntamme arvoisella tavalla.
Tuoteperheet Roland
Kaikki tuotteet Roland
-
Roland SP-404 MKII
Luova sampleri ja efektilaite
Tuotenumero 1073743Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€498,00Osta -
Roland DP-10
Roland DP-10 sustainpedaali jossa on kääntyvä kumilätkä, joka ylettyy kantapään alle estäen pedaalin...
Tuotenumero 1001685Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€48,00Osta -
Roland RCC-10-RCXM
Liitäntäkaapeli - XLR-uros - RCA-uros, pituus 3 m
Tuotenumero 1049082Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€16,00Osta -
Roland RPB-500BK
Pianotuoli säilytysosalla.
Tuotenumero 1063035Keskusvarastossa. Toimitusaika n.10-14 arkipäivää
€179,00Osta -
Roland RCC-5-3528
Insert/splitter-kaapeli - 3.5 mm stereoplugi - 2 x 6.3 mm monoplugi, pituus 1,5 m
Tuotenumero 1049076Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€16,00Osta -
Roland SPD::ONE Kick
Roland SPD::ONE KICK on uudenlainen digitaalinen perkussiopadi, jonka avulla muusikko kuin muusikko saa...
Tuotenumero 1053983Keskusvarastossa. Toimitusaika n.10-14 arkipäivää
€268,00Osta -
Roland S-1 Tweak Synth
Polyfoninen mikrosyntikka, monipuoliset välineet futuristiseen soundien tekoon ja inspoiroituneisiin...
Tuotenumero 1080902Keskusvarastossa. Toimitusaika n.10-14 arkipäivää
€195,00Osta -
Roland RCC-10-3528
Insert/splitter-kaapeli - 3.5 mm stereoplugi - 2 x 6.3 mm monoplugi, pituus 3 m
Tuotenumero 1049075Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€18,00Osta -
Roland RCC-5-TRXM
Balansoitu liitäntäkaapeli, stereoplugi - XLR-uros, pituus 1,5 m.
Tuotenumero 1049068Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€16,00Osta -
Roland RT-30K
Edistyksellinen triggeri akustisten rumpujen sähköistämiseen
Tuotenumero 1044861Keskusvarastossa. Toimitusaika n.10-14 arkipäivää
€95,00Osta -
Roland FP-10
Kun inspiroidut, istahda Rolandin maineikkaan FP-pianosarjan uusimman mallin ääreen.
Tuotenumero 1059330Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€500,00Osta -
Roland FP-30X Black
FP30X-digitaalipianossa on uusi ja entistäkin parempi äänimoottori, tehokkaammat kaiuttimet,...
Tuotenumero 1068272Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€704,00Osta -
Roland Gaia 2
Edistynyt syntikka, jossa wavetable- ja virtual analog -ääniyksiköt, intuitiivinen soundien tekotapa,...
Tuotenumero 1082329Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€766,00Osta -
Roland KSCFP10 Black
Puinen teline Roland FP-10BK pianolle
Tuotenumero 1062154Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€98,00Osta -
Roland RH-5
Laadukkaat kuulokkeet ovat sinulle modernina muusikkona apuna niin monessa tilanteessa.
Tuotenumero 1057581Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€39,00Osta -
Roland EV-5
Tukeva expressio-/voimakkuuspedaali. Kaapelin pituus 2m.
Tuotenumero 1001693Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€72,00Osta -
Roland RT-30H
Edistyksellinen triggeri hybridisetteihin
Tuotenumero 1044862Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€69,00Osta -
Roland SPD-SX Pro
Rolandin sampling padien huippumalli, jossa yhdeksän soitettavaa pintaa, triggeritulot kahdeksalle ulkoiselle...
Tuotenumero 1077840Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€997,00Osta -
Roland TD-02KV
Olitpa sitten nuori juuri soittoaan aloittava rumpali, opiskelija, joka tarvitsee hyvän harjoitussetin tai...
Tuotenumero 1079076Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€499,00Osta -
Roland TD-17KV2 Kit
Roland TD-17KV2 sähkörumpusarja
Tuotenumero 1078363Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€1444,00Osta -
Roland RCC-3-TRTR
Stereokaapeli - 2 x 6.3 mm stereoplugi, pituus 1 m
Tuotenumero 1049080Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€12,00Osta -
Roland FP-30X White
FP30X-digitaalipianossa on uusi ja entistäkin parempi äänimoottori, tehokkaammat kaiuttimet,...
Tuotenumero 1068274Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€704,00Osta -
Roland TD-07DMK
Kompakti ja edullisin setti TD-07-sarjassa
Tuotenumero 1072243Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€769,00Osta -
Roland TD-17KVX2 Kit
Roland TD-17KVX2 sähkörumpusarja
Tuotenumero 1078018Keskusvarastossa. Toimitusaika n.10-14 arkipäivää
€1799,00Osta