Ernie Ball (1930-2004) tunnetaan nykyisin yhtenä vallankumouksellisimmista kitaratarvikkeiden tuottajista. Sherwood Roland Ball, kuten hänen varsinainen nimensä kuului, aloitti radio- ja tv-muusikkona USA:ssa. Hän havaitsi pian, että järkevistä ja toimivista kitaratarvikkeista oli huutava pula. Ernie Ball avasi 60-luvulla ensimmäisen pelkästään kitaroihin erikoistuneen liikkeen USA:ssa. Sen myötä hän otti elämäntehtäväkseen kitarankielet, joita tuohon aikaan oli tarjolla vain vähäinen valikoima eri paksuuksina ja monilla soittajilla oli vaikeuksia löytää itselleen sopiva yhdistelmä. Ernie Ball sai erään kielitehtaan tekemään itselleen erikoissettiä, jossa tuli mukana ylimääräiset ohuimmat varakielet, joita hän sitten myi muusikkoasiakkailleen. Tieto levisi ja maine kasvoi. Nykyisin yhtiö on yksi maailman johtavista kielitehtaista, jota johtaa hänen poikansa Sterling Ball, valmistaen kaikkien kitaristien tuntemia ja arvostamia tuotteita.
Tuoteperheet Ernie Ball
Kaikki tuotteet Ernie Ball
-
Ernie Ball 2811 Flatwound Cobalt Bass 55-110
Flatwound Slinky tuntuu hiotulta mutta kuulostaa punotulta setiltä. 55-110
Tuotenumero 1046731Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€46,00Osta -
Ernie Ball 2837 6-String Bass Guitar Slinky Nickel
6-kielisen Slinky Long Scale. 20-90
Tuotenumero 1034512Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€13,70Osta -
Ernie Ball 3122 Coated Hybrid Slinky
Coated Hybrid Slinky 9-46
Tuotenumero 1021013Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€12,90Osta -
Ernie Ball 3123 Coated Super Slinky
Coated Super Slinky 9-42
Tuotenumero 1021014Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€12,90Osta -
Ernie Ball 3220 - 3-pack Power Slinky
3-pack Power Slinky 11-48.
Tuotenumero 1048755Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€18,90Osta -
EB-6222, Flat Patch Cable 30 cm, 3-pack
Flat patch kaapeli, 30 cm 3-pack
Tuotenumero 1061506Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€32,50Osta -
Ernie Ball 6390 Braided Microphone Cable, 1,5 Meter
Braided Microphone Cable of Superior Quality in Sound and Duration.
Tuotenumero 1077261Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€29,00Osta -
Ernie Ball 6391 Braided Microphone Cable, 4.5 Meter
Braided Microphone Cable of Superior Quality in Sound and Duration.
Tuotenumero 1077258Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€35,00Osta -
Ernie Ball-6406 Stereo (TRS) Flat Patch Cable, 60cm. 2-pack
60cm stereojohto, 2-pack
Tuotenumero 1077748Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€36,00Osta -
Ernie Ball 9610 Pegwinder Select for acoustic & electric guitars
Ernie Ball 9610 kieliveivi
Tuotenumero 1081254Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€15,00Osta -
EB-9137 Nylon Pick Heavy (12-pack)
12-pack nylonplektra Heavy (.97mm)
Tuotenumero 1051891Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€5,00Osta -
Ernie Ball EB-9181 EVERLAST .48mm Blue 12pk
12-pack 0.48mm Delrin-plektra.
Tuotenumero 1056978Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€6,90Osta -
Ernie Ball EB-1697
Single .100 Nickel Wound string for Electric Bass.
Tuotenumero 1000166Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€10,00Osta -
Ernie Ball EB-1840
Single .040 Wound Earthwood Phosphor Bronze string for Acoustic Guitar.
Tuotenumero 1000179Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€2,90Osta -
Ernie Ball EB-1850
Single .050 Wound Earthwood Phosphor Bronze string for Acoustic Guitar.
Tuotenumero 1000184Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€3,30Osta -
Ernie Ball EB-4046
Kitarahihna, nylonkangasta. Harmaa.
Tuotenumero 1000233Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€9,00Osta -
Ernie Ball EB-4613 Peace Love Dove, Guitar Strap
Polypropeenihna nyt tyylikkäästi kuvioituna. Hihnan päät nahkaa, pituus säädettävissä 104cm - 182cm.
Tuotenumero 1063337Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€27,00Osta -
Ernie Ball EB-6062 Instrument Cable
Laadukas, kangaspinnoitettu johto. Musta/punainen. 7,5m.
Tuotenumero 1059176Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
€31Osta -
Ernie Ball 2012 Earthwood 80/20 12-Stringed Medium
Earthwood Bronze 80/20 12-str Medium 11-52 for Steel Stringed Acoustics
Tuotenumero 1000193Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€13,00Osta -
Ernie Ball 2144 Earthwood Phosphor Bronze Medium
Earthwood Phosphor Bronze Medium 13-56 for steel stringed acoustics
Tuotenumero 1000194Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€8,30Osta -
Ernie Ball 2153 Earthwood Phosphor Bronze 12-Stringed Light
Earthwood Phosphor Bronze 12-stringed 9-46 for acoustic guitars
Tuotenumero 1000197Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€15,00Osta -
Ernie Ball 2738 5-String Cobalt Power Slinky Bass
Basson kielet kobolttiytimellä. Enemmän ulostuloa ja käyttöikää. 55-135.
Tuotenumero 1081952Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€38,00Osta -
Ernie Ball 2816 Flatwound Cobalt 5-String Bass 45-130
Flatwound 5-str Slinky tuntuu hiotulta mutta kuulostaa punotulta setiltä. 45-130
Tuotenumero 1046730Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€65,00Osta -
Ernie Ball 2838 6-String Bass Slinky Nickel
6-kielisen Slinky Long Scale. 32-130.
Tuotenumero 1000229Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€29,00Osta